12/02/2018

Bourjois Healthy Mix Serum Gel Foundation meikkivoide

 
Sisältää mainoslinkkejä


Viimeisin tulokas meikkipussissani on Bourjois-merkin seerumimeikkivoide. Se on ollut nyt kuukauden päivät käytössä ja se on heittämällä paras koskaan kokeilemani meikkivoide. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen löytänyt meikkivoiteen, joka näyttää täysin luonnolliselta - ihan kuin meikkiä ei olisi ollenkaan. Ei vaikka kuinka syynäisi peilistä!

Ennen ostoa pohdiskelin, ostanko tämän seerumiversion vai sitten sen tavallisen version. Lueskelin netistä arvosteluja ja tätä seerumiversiota kehuttiin enemmän. Tämän hyvänä puolena mainittiin, että meikkivoide pysyy paikallaan koko päivän eikä pakkaudu ihopoimuihin tai ala kiiltää. Se on aivan totta, että tämä näyttää samalta aamusta iltaan. En ole edes käyttänyt puuteria tämän päällä, koska mielestäni tämä antaa niin kauniin kuulaan ja luonnollisen, mutta myös peittävän lopputuloksen.

meikkivoide bourjois
Bourjois'n meikkejä voi tilata Strawberrrynet-verkkokaupasta.


Parasta tässä meikkivoiteessa on se, että se sulautuu niin hyvin ihoon. Yleensä olen joutunut kuorimaan ja pohjustamaan ihoni primerilla, jotta meikkivoide asettuisi kauniisti. Jos ihoni on ollut edes vähänkin kuiva, niin meikkivoiteen levittämisen jälkeen iho on näyttänyt hilseilevältä. Onko teillä muilla vastaavaa ongelmaa? Joskus ihoni näyttää todella hyvältä ennen meikkivoiteen levittämistä mutta meikkivoiteen kanssa taas todella kuivalta. Tämän seerumivoiteen kanssa tätä ongelmaa ei onneksi ole.

Oikean sävyn valitseminen hieman jännitti, sillä tilasin meikkivoiteen netistä Strawberrynet-sivustolta. Olin lukenut paljon arvosteluja ja etenkin erään norjalaisen tubettajan perusteella päädyin tilaamaan sävyn 52 Vanilla, koska vloggaaja oli väritykseltään hyvin samanlainen kuin minä. Kuulostaa hirveältä hakuammunnalta, mutta tämä sävy oli nappivalinta!

52 Vanilla sopii hyvin sellaiselle perusvaalealle suomalaiselle. 51 Light Vanilla taas enemmän sellaiselle todella vaalealle, kalpeahkolle iholle. Tämä seerumimeikkivoide mukautuu aika hyvin ihon omaan sävyyn. Voide on enemmän keltapohjainen, mikä auttaa neutralisoimaan suomalaista punakkuuteen taipuvaista ihoa.

Tilasin tosiaan voiteen Strawberrynetistä. Tietääkseni mikään muu sivu ei myy Bourjois'n tuotteita Suomessa. Jos tiedätte jonkin myymälän, joka myy, niin kertokaa kommenttiboksissa. Olin yllättynyt, että tätä tuotetta ei myydä useammissa paikoissa, sillä maailmalla tätä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista meikkivoiteista ja ammattimeikkaajatkin hehkuttavat tätä.

Ennen voiteen ostamista luin arvosteluista, että voide tuoksuu hedelmäiseltä. Tuoksu on kuitenkin niin vähäinen, että en olisi edes huomannut sitä, ellen olisi varta vasten haistellut voidetta. Sanoisin, että voide tuoksuu miellyttävältä - paremmalta kuin meikkivoiteet yleensä. Tuoksuyliherkkien ei siis tarvitse jättää tätä voidetta ostamatta siinä pelossa, että voide olisi voimakkaan tuoksuinen.



Plussat:

+ kuulas ja luonnollinen lopputulos
+ levittyy tasaisesti
+ meikki kestää koko päivän
+ ei tarvitse kiinnittää puuterilla
+ huokeahko hinta
+ keltapohjainen
+ miellyttävä tuoksu
+ ei tuki ihohuokosia
+ primer ei ole välttämätön


Miinukset:

- vaikea saatavuus, jouduin tilaamaan netistä
- olisi hyvä, jos enemmän sävyjä olisi saatavilla


Onko sinulla kokemusta Bourjois'n tuotteista? Oletko kokeillut tätä meikkivoidetta?

8/31/2018

Maybelline Total Temptation ripsiväri


Tällä kertaa testissä on Maybellinen uusi Total Temptation ripsiväri.

Olen käyttänyt sitä vasta viikon verran, mutta olen niin innoissani tästä ripsarista, että halusin jo kirjoittaa arvostelun tänne blogiin. Siis ihan oikeasti, suosittelen ostamaan tämän, et tule katumaan. Tämä on heittämällä paras kokeilemani ripsiväri. Aivan paras. Kun kokeilin tätä ensimmäisen kerran, olin ihan että vau! Ripseni eivät ole näyttäneet näin hyvältä kertaakaan sen jälkeen, kun luovuin ripsenpidennyksistä.

Total Temptation tekee ripsistä todella näyttävän näköiset, sellaiset ripsenpidennysmäiset, mutta jopa vieläkin paremmat. Ripset näyttävät luonnollisilta, ilmavilta ja viuhkamaisilta.

Otin alla oleva kuvan illalla työpäivän jälkeen. Laitoin aamulla pelkkää ripsaria taivutettuihin ripsiin enkä edes pohjustanut luomia millään. Vaikka tämä vaaleanpunaisessa tuubissa oleva versio ei ole vedenkestävä, ei se silti levinnyt päivän aikana luomille tai varissut. Useimmat ripsarit tuhraavat luomeni, joten oli todella positiivinen yllätys, että tämä ripsari pysyi paikallaan.

Total Temptation tekee keskipitkistä ripsistäni niin pitkät, että ne melkein osuvat kulmakarvoihin. Kerrostamalla saisi varmasti vieläkin vaikuttavamman lopputuloksen, mutta tämä on siis tavallisen kiireisen työaamun lopputulos.


maybelline total temptation kokemuksia arvostelu


Tässä ripsivärissä on erityistä myös tuoksu. Tuoksu on oikein miellyttävä. Hieman lakritsinen ja vaniljainen.

hyvä ripsiväri täydelliset tuuheat ripset

Mikä parasta, tämä ripsari ei jätä ripsiin yhtäkään paakkua. Ripset myös pysyvät eroteltuina. Olin yllättynyt tästä, sillä yleensä tälläiset isolla harjaksella varustetut ripsivärit tekevät ripsistäni suttuiset ja paakkuiset. 

Tämä ripsiväri sopii erinomaisesti kerrostamiseen. Tykkään aamulla laittaa monta kerrosta ripsiväriä, kun ripset ovat vielä kosteat. Päivän aikana en koskaan lisää meikkiä, huulipunaa lukuunottamatta. En nimittäin halua roudata meikkejä koko päivää mukana, sillä laukkuni on jo riittävän painava työläppärin ja eväiden takia.

Jopa poikaystäväni kommentoi, että ripseni näyttävät hyvältä. Hän sanoi joskus minulle, että hän inhoaa, miten monien naisten ripset näyttävät sottaisilta ja siltä, että niihin on levitetty jotain mustaa tahmaa. Kenties hän yritti epäsuorasti ilmoittaa minulle, että minun pitäisi opetella meikkaamaan paremmin. Kerroin hänelle sitten eräästä ystävästäni, joka inhoaa paakkuja ja yhteen liimaantuneita ripsiä niin paljon, että hän erottelee ripset ripsharjalla ja nuppineulalla (hyi!) joka aamu. Poikaystäväni sanoi ymmärtävänsä ystävääni ja että jos hän olisi nainen, hän toimisi samoin. Itse en viitsisi mennä noin pitkälle... Noh, onneksi tämä ripsiväri ei edes jätä mitään eroteltavaa jälkeensä.

Total Temptation ripsiväri on helposti saatavilla ainakin pääkaupunkiseudulla. Itse maksoin marketista ostaessani siitä 16 euroa. Ripsarin voi myös tilata halvemmalla netistä eleven.fi -verkkokaupasta*.


Plussat:
+ Tekee ripsistä todella näyttävän mutta luonnollisen näköiset.
+ Huokea hinta.
+ Ei paakkuunnu.
+ Ei varise.
+ Ei suttaa luomia päivän aikana.
+ Sisältää kookosuutetta.
+ Helppokäyttöinen.
+ Ripset pysyvät taivutettuina tämän ripsarin kanssa.
+ Hyvä tuoksu.


Miinukset:
- Harjas on melko isokokoinen. 
- Pakkaus on ihan söpö, mutta saisi puolestani olla juhlavamman näköinen. Tämä muovipakkaus näyttää ja tuntuu jotenkin halvalta.


*mainoslinkki

8/15/2018

Avène Soothing Eye Contour Cream silmänympärysvoide


Sisältää mainoslinkin

Tällä kertaa haluan vinkata aivan parhaasta silmänympärysvoiteesta, jota olen käyttänyt viimeiset pari vuotta. Kyseessä on Avènen herkälle ja atooppiselle iholle tarkoitettu silmänympärysvoide.

apteekki silmänympärysvoide Avene


Voide on tarkoitettu hoitamaan etenkin ärtynyttä ja punoittavaa silmänympärysihoa, mutta halutessaan voidetta voi toki käyttää päivittäin. Itse käytän tätä voidetta iltaisin meikinpoiston jälkeen. Ihan joka ilta en muista voidetta kuitenkin levittää enkä oikein näe sille tarvettakaan, sillä sen jälkeen kun otin tämän voiteen käyttöön, silmänympärysihoni on pysynyt oikein hyvässä kunnossa.

Pikkuruinen 10 ml:n tuubi maksaa noin 24 euroa apteekissa. Alkuun hinta tuntui korkealta, kun vertaa marketeissa myytäviin silmänympärysvoiteisiin. Voide kestää käytössä kuitenkin vuoden päivät, joten en pidä hintaa korkeana. Voidetta myydään myös Apteekkituotteet.fi -sivustolla 20,40 euroa.

Minulla oli aikaisemmin ihan todella pieniä valkoisia näppyjä silmien alla. Tätä voidetta käyttäessä näpyt ovat vähentyneet, mutta en ole niistä aivan täysin päässyt eroon. Luulen, että ne johtuivat liiasta rasvaamisesta ja aikaisemmat käyttämäni silmänympärysvoiteet ovat luultavasti tukkineet ihohuokosia. Tämä Avènen voide on non-komedogeeninen eli ei tuki ihohuokosia. Tämä on varmasti vaikuttanut siihen, että näpyt ovat vähentyneet.

Se pitää vielä mainita, että tämä voide ei ollenkaan turvota silmäluomia! Aamulla herätessä silmät näyttävät freeseiltä.


Plussat:

+ Rauhoittaa herkkää silmänympärysihoa.
+ Kosteuttaa tehokkaasti.
+ Todella riittoisa pakkaus.
+ Pienestä tuubista on helppo annostella riittävä määrä voidetta.
+ Saatavilla useimmista apteekeista sekä myös netistä.
+ Hajustamaton.
+ Sopii myös meikin alla käytettäväksi.
+ Imeytyy nopeasti.
+ Kivannäköinen pakkaus.
+ Sopii myös rauhoittamaan huulten rohtunutta ihoa.
+ Ei tuki ihohuokosia.
+ Sopii allergiselle ja atooppiselle iholle.


Miinukset:

- Hinta voisi tietysti olla halvempikin ;)


Loppuun vielä voiteen ainesosat:
Avene Aqua, Paraffinum Liquidum, Caprylic / Capric Triglyceride, Cyclomethicone, Glycerin, Sucrose Stearate, PEG-12, Sucrose Distearate, Triethanolamine, Batyl Alcohol, Bisabolol, Caprylic/Capric Glycerides, Carbomer, Dextran Sulfate, Disodium EDTA, Sodium Hyaluronate, Tocopheryl Glucoside.

Mikä on sinun suosikkisi silmänympärysvoiteista? Oletko kokeillut tätä Avènen silmänympärysvoidetta?

Cien Pure Freshness deodorantti

Tällä kertaa kokeilussa on Lidlin sinikorkkinen Cien-deodorantti. Pure Freshness -niminen tuoksu lupailee raikkautta ja puhtauden tunnetta.

lidl deodorantti arvostelu

Deodorantti lupaa vaikutuksen kestävän jopa 48 tuntia, mutta itselläni kainalot pysyvät raikkaina pikemminkin 4-8 tuntia. Käyn illalla suihkussa ja laitan deodoranttia suihkun jälkeen kainaloihin. Aamulla lisään hieman deodoranttia, jotta kainalot pysyisivät raikkaina. Iltapäivään mennessä alkaa tuntua siltä, että pitäisi ottaa suihku tai suihkuttaa jotain muuta hyväntuoksuista deodoranttia kainaloihin. Työpäivän lopussa murehdin, että huomaavatkohan työkaverit, että haisen hieltä. Kokouksessa puristan käsivarret kylkiin kiinni ja varon visusti nostamasta käsiäni. Kotiin päästyäni olo on tahmainen ja hikinen ja tekee mieli mennä suihkuun.

En periaatteesta haluaisi heittää täyttä deodoranttia roskiin. Yleensä käytän sellaisetkin tuotteet loppuun, joista en erityisemmin pidä. Tätä deodoranttia meinaan kyllä jatkossa käyttää vain, jos olen koko päivän kotona. Tai ehkä iltaisin, jos meinaan sitten aamulla ottaa uudestaan suihkun.

Tämä deodorantti on hyvä ja halpa vaihtoehto sellaiselle, joka hikoilee vähän ja käy mielellään aamulla suihkussa. Muuten en suosittele.

Ei jatkoon!


Plussat:

+ Halpa hinta.
+ Helppo saatavuus.
+ Miellyttävä neutraali tuoksu.


Miinukset:

- Kuivuu hitaasti.
- Kainalot pysyvät hyväntuoksuisina vain iltapäivään asti.
- Jättää kainalot tahmaisen tuntuisiksi.
- Ei sovi paljon liikuntaa harrastavalle tai runsaasti hikoilevalle.

8/14/2018

Favora kosteuttava hoitovoide kasvoille

 
 Sisältää mainoslinkin

paras perusvoide otsanäpyistä eroon
 

Favora Kosteuttava hoitovoide kasvoille sopii päivä- ja yövoiteeksi kaikille ihotyypeille. Hoitovoide sitoo kosteutta tehokkaasti ja pitkävaikutteisesti ja jättää ihon pehmeäksi. Voide sisältää Aquaxyl-yhdistettä, joka antaa uutta elinvoimaa ja ylläpitää ihon kosteustasapainoa. Hajusteeton. Käytä aamuin illoin puhtaalle iholle.
 
Ainesosat:
Aqua, PEG-8 Beeswax, Persea Gratissima (Avocado) Oil, Hydrogenated Polydecene, Prunus Amygdalus Dulcis (Sweet Almond) Oil, Propylene Glycol, Isopropyl Palmitate, Xylitylglucoside, Ascorbyl Palmitate, Ascorbic Acid, Aloe Barbadensis Leaf, Anhydroxylitol, Xylitol, Citrus Grandis Fruit Extract, Tocopherol, PEG-8, Cetyl Alcohol, Carbomer, Triethanolamine, Phenoxyethanol, Ethylhexylglycerin, Citric Acid.


Kyselin hiljattain ihonhoitovinkkejä eräältä ystävältäni, jolla on aivan täydellinen iho. Siis aivan täydellinen. Hän on kolmekymppinen, mutta edes otsasta tai silmäkulmista ei voisi päätellä hänen olevan yli 25-vuotias. Oletin, että hän sanoisi käyttävänsä joitain kalliita ja erikoisia aineita, mutta suureksi yllätykseksi hän sanoikin käyttävänsä meikinpoistoon Aqualania ja kasvovoiteena Favoran kasvovoidetta. Favoran voiteita olin nähnyt apteekeissa, mutta jostain syystä en ollut kiinnittänyt niihin sen kummemmin huomiota.


favora kosteusvoide kokemuksia arvostelu
 

Täytyihän tämä voide sitten heti ottaa kokeiluun. Tuotetta ei myydä ihan kaikissa apteekeissa. Kävin kolmessa apteekissa kysymässä tätä, kunnes lopulta löysin tämän voiteen Espoon Ainoasta. Apteekissa 75 ml:n tuubilla oli hintaa noin 14 euroa, mutta netistä sitä saa tilattua halvemmalla. Apteekkituotteet.fi myy tätä voidetta hintaan 11,70 euroa.

Apteekissa testasin voidetta kädelleni. Käsituntumalta voide ei ihan vakuuttanut minua, mutta ostin voiteen silti, sillä olihan kaverini hehkuttanut sitä. Kassalla mietin, että meniköhän nyt tämäkin raha hukkaan. Epäillä ei tarvinnut pitkään.

Noin viikon verran voidetta käytettyäni iho alkoi tuntui sileämmältä. Etenkin otsassani on aikaisemmin ollut pieniä näppyjä. Tai ei ehkä edes näppyjä, vaan pikemminkin sellaista epätasaisuutta ja epäpuhtauksia. Favoran kasvovoide on vähentänyt otsan rasvaisuutta ja iho tuntuu freesiltä ja sileältä ensimmäistä kertaa todella moneen vuoteen.

Eniten pidän voiteessa siitä, että se imeytyy nopeasti eikä tunnu iholla enää ollenkaan muutama minuutti levittämisen jälkeen. Käytän silkkisiä tyynyliinoja ja useimmat kasvovoiteet ovat niin rasvaisia ja hitaasti imeytyviä, että ne tahmaavat tyynyliinaan kiinni. Favoran kasvovoiteen kanssa ei ole sitä ongelmaa. Jopa aamulla herätessäni iho näyttää puhtaalta ja freesiltä. Kasvoilla ei ole sellaista samanlaista aamuturvotusta, jonka paksut voiteet saavat aikaan.

Tämä menee kyllä heittämällä suosikkivoiteekseni!


Plussat:

+ Itselläni ainakin on rauhoittanut ihoa ja vähentänyt punoitusta.
+ Silottaa ihoa.
+ Sopii meikin alle.
+ Sopii herkälle iholle.
+ Suomalainen (Orion Pharman valmistama).
+ Riittoisa.
+ 75 ml:n tuubin voi ottaa mukaan matkalle ja se sopii käsilaukkuun.
+ Hajusteeton.


Miinukset:

- Olen viime aikoina käyttänyt halpoja voiteita, joten 14 euroa tämän kokoisesta tuubista tuntui paljolta. Toisaalta se on todella halpa hinta, jos ottaa huomioon, että tällä pärjää ainakin puoli vuotta. Voide on todella riittoisaa.
- Tätä ei myydä ihan joka apteekissa.

4/18/2018

Essence Strong & Clean kynsilakanpoistoaine

 
kynsilakanpoistoaine glitter lakka



Essencen kynsilakkoihin totaalisen rakastuneena oli pakko kokeilla myös merkin kynsilakanpoistoainetta. Kynsilakoista olen pitänyt todella paljon. Värivalikoima on laaja ja lakat kestävät kauniina reilut viisi päivää, mikä on mielestäni erinomainen suoritus halvalta kynsilakalta.

Olenkin viime aikoina omaksunut sellaisen “huonohkon” tavan, että aina kun tekee mieli ostaa jotain uutta, kävelen marketissa Essencen hyllylle. Essencen tuotteissa olen myös kokeilunhaluisempi, sillä tuotteet ovat niin halpoja. En olisi aiemmin esimerkiksi ostanut uutta ripsiväriä tai erikoisen värisiä silmänrajauskyniä heräteostoksena, vaan olisin lukenut ensin arvosteluja netistä ja selvittänyt, että korostaako tämänvärinen kynä omaa silmienväriäni juuri oikealla tavalla.

Tätä kynsilakanpoistoainetta olen jo käyttänyt useiden pullojen verran, joten on korkea aika jakaa kokemukseni. Hintalaatusuhteeltaan tämä on hyvä tuote. Aine tosiaan tekee sen minkä lupaa, eli tällä tökötillä saa irti kaikki hankalat glitter-lakat sun muut erikoiskoristelut kynsistään. Tämä sopii myös niihin väsyneisiin iltoihin, kun haluaisi mennä jo nukkumaan, mutta kynnet on pakko laittaa ennen huomista työpäivää. Tällä nimittäin lähtee lakka nopeasti ja helposti, ehkä puolessa ajassa kuin mitä muilla lakoilla, kun ei tarvitse hangata useita minuutteja.

Pidän pakkauksen koosta ja muodosta. Pakkaus on melkoisen pieni, vain 100 ml, joten se kuluu nopeasti sellaisella, joka käyttää aina kynsilakkaa. Pidän siitä, ettei pakkaus ole liian korkea eikä vie liikaa tilaa kylppärin kaapissa. Tämän voi koon puolesta ottaa myös mukaan matkalle. Korkki pysyy hyvin kiinni eikä valuta tippaakaan, vaikka tuote olisi kyljellään.

Tämän kynsilakanpoistoaineen heikkoutena taas mainitsisin, että se kuivattaa kynsiä. Olen huomannut, että tätä käyttäessä kynsien kärjet liuskoittuvat enemmän kuin muita lakkoja käyttäessä. Toinen miinuspuoli on tuotteen haju. Tämä haisee yhtä pahalta kuin muutkin kynsilakanpoistoaineet, eli mitään kivaa erikoistuoksua tässä ei siis ole.


Plussat:

+ Irrottaa glitter-lakan ja hankalat kynsikoristeet helposti.
+ Huokea hinta.
+ Kivan näköinen pakkaus.
+ 100 ml pakkaus helppo ottaa mukaan matkalle.
+ Pullo pysyy hyvin kiinni.


Miinukset:

- Kuivattaa kynsiä.
- Ei erikoista tuoksua, haisee samalta kuin muut kynsilakanpoistoaineet.


Loppuun vielä INCI:

ACETONE, PROPYLENE GLYCOL, GLYCERIN, BUTYL ACETATE, AQUA (WATER), BENZYL ALCOHOL, PARFUM (FRAGRANCE), LINALOOL, AMYL CINNAMAL, LIMONENE, GERANIOL, CI 60725 (VIOLET 2), CI 61565 (GREEN 6)ACETONE, PROPYLENE GLYCOL, GLYCERIN, BUTYL ACETATE, AQUA (WATER), BENZYL ALCOHOL, PARFUM (FRAGRANCE), LINALOOL, AMYL CINNAMAL, LIMONENE, GERANIOL, CI 60725 (VIOLET 2), CI 61565 (GREEN 6)ACETONE, PROPYLENE GLYCOL, GLYCERIN, BUTYL ACETATE, AQUA (WATER), BENZYL ALCOHOL, PARFUM (FRAGRANCE), LINALOOL, AMYL CINNAMAL, LIMONENE, GERANIOL, CI 60725 (VIOLET 2), CI 61565 (GREEN 6)


Mitä mieltä sinä olet Essence tuotteista? Onko sinulle muodostunut jo suosikkeja tältä merkiltä?

4/17/2018

Klorane kuivashampoo



kuivashampoo tummille hiuksille


Kuivashampoiden suurkuluttajana olen käynyt läpi lähes kaikki Suomessa myytävät kuivashampoot. Tämä Klorane kuivashampoo on kuitenkin uudempi löytö. Monet Youtubettajat suosittelivat tätä, joten olihan tämä pakko ottaa kokeiluun.

Aiemmin olin Batisten vannoutunut käyttäjä, mutta nyt kallistun Kloranen puolelle, sillä tämä tuoksuu paremmalta ja on koostumukseltaan kevyempi. Käytän toki edelleen myös Batisten kuivashampoita, mutta Klorane on parempi niille päiville, joina haluan hiusteni näyttävän ja tuoksuvan luonnollisen puhtailta, esimerkiksi työpäivinä. Batistea taas käytän enemmän viikonloppuisin, jolloin haluan hiusteni tuoksuvan naisellisemmilta ja kuivashampoo saa toimia ikään kuin parfyyminä hiuksille.

Kloranen kuivashampoosta on olemassa versio myös ruskeille/tummille hiuksille sekä kaksi eri pakkauskokoa 50 ml ja 150 ml. Kloranea ei myydä kotiseudullani, joten tilaan sitä Apteekkituotteet.fi*-verkkokaupasta. Huomasin, että Kloranelta on ilmestynyt myös nokkoskuivashampoo*, täytyykin kokeilla sitä seuraavaksi!



Plussat:

+ Kohtuullinen hinta, vaikka voisi tietysti olla halvempikin.
+ Kaksi pakkauskokoa 50ml/150ml ja omat versiot tummille ja vaaleille hiuksille.
+ Pieni koko kätevä ottaa matkalle mukaan.
+ Raikas, mieto ja neutraali tuoksu.
+ Ei jätä hiuksiin puuterimaista valkoista pintaa.
+ Tekee hiuksista luonnollisen raikkaan ja puhtaan oloiset.
+ Tuuheuttaa hiuksia.
+ Sopii kaikille ihotyypeille, myös herkälle iholle.
+ Ei sisällä parabeeneja eikä sulfaatteja.
+ Vegaaninen.


Miinukset:

- Kotiseutuni apteekeissa ei myydä tätä, joten tilaan useamman putelin kerralla netistä.



Nyt kysymys lukijoille. Olen iskenyt silmäni Elizabeth and James -merkin Nirvana-kuivashampooseen, koska monet Youtubettajat ovat suositelleet sitä. Tuote ei näyttäisi olevan saatavilla Suomessa. Onko joku lukija kerennyt jo kokeilemaan sitä? Mistä sait sitä käsiisi?



*mainoslinkki