9/25/2015

Kokemuksia Lidlin Cien-shampoosta


ovatko lidlin hiustuotteet hyviä
Cien Provitamin Shampoo Volume & Style

Lidlissä käydessä eksyn silloin tällöin kosmetiikkahyllylle ihmettelemään halpoja hintoja. Lidlin deodorantit, kasvovoiteet ja vanulaput olen jo todennut hyviksi, joten oli korkea aika kokeilla myös Lidlin hiustenhoitotuotteita. Ja olen ollut niihin tosi tyytyväinen!

Olen kokeillut tähän mennessä useita Lidlin shampoita ja hoitoaineita, mutta kirjoitan nyt aluksi arvostelun tuuheuttavasta shampoosta, koska se on ollut viimeisin ostoksistani ja on siksi vielä tuoreessa muistissa. Tuuheuttava shampoo on vihreävalkoisessa pakkauksessa, kuten yllä olevassa kuvassa näkyy.

Itselläni on pitkät ja hennot käsittelemättömät hiukset, jotka kaipaavat nostetta. Tykkään siis käyttää välillä tuuheuttavaa shampoota ja Lidlin shampoo ajaa asian erittäin hyvin. Se puhdistaa hiukset hellävaraisesti ja tekee niistä vahvan ja ilmavan tuntuiset. Ehkä tuo ilmavuus saa aikaan sen, että hiukset tuntuvat rasvoittuvan hitaammin. Pesen hiukset joka toinen päivä ja Lidlin shampoolla pärjää helposti sen ajan.

Lidlin shampoot ovat hyviä perusshampoita ja sopivat erinomaisesti jokapäiväiseen käyttöön. Hiuksiin ei jää raskasta tunnetta, kuten kampaamotuotteista joskus jää. Hiuksista tulee puhtaat ja hyvinvoivan näköiset ja se on kaikkea, mitä etsin arkishampoolta. En tiedä soveltuvatko tällaiset markettituotteet huonokuntoisille ja käsitellyille hiuksille, mutta ainakin omille normaaleille hyväkuntoisille hiuksilleni Lidlin aineet sopivat hyvin. Tämä Cienin tuuheuttava shampoo on paras markettishampoo, jota olen kokeillut.

Ainoat miinukset, mitä keksin Lidlin shampoosta, ovat pakkauksen ulkonäkö ja tuoksu. Ei niissä sinänsä ole mitään vikaa, mutta... Noh, voisivat ne olla paremmatkin!

Marketti- ja kampaamotuotteiden paremmuudesta käydään ikuista väittelyä, mutta riippumattomat testit ovat osoittaneet, ettei shampoon hinnasta pysty päättelemään, onko tuote hyvä. Merkkiä tärkeämpää on se, että tuote sopii omalle hiuspohjalle. Olen itsekin tullut siihen lopputulokseen, etteivät markettituotteet häviä kampaamotuotteille. Tykkään silti käyttää molempia vaihdellen lähinnä kampaamotuotteiden hyvien tuoksujen takia.

Tässä vielä linkkejä mielenkiintoisiin artikkeleihin marketti- ja kampaamotuotteiden eroista:

Halpa shampoo ei kalliille häviä
Järkeä shampoo-ostoksille - 7 kuplaa joista ei kannata maksaa
Markettishampoon ja kampaamotuotteen hintaero ei selity raaka-aineilla


Plussat:

+ erinomainen tuote
+ halpa hinta
+ sopii myös pitkille hiuksille
+ tekee hiuksista ilmavat
+ hiukset pysyvät puhtaina pitkään
+ ei jätä hiuksia sähköisiksi


Miinukset:

- pakkauksen ulkonäkö
- tuoksu voisi olla parempi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti